| Kotihein on koikutaane | |
| majoilleen on mainitaane | |
| kukas koikkuu on kottiine | |
| ken majoilla mainitsoopi | |
| 5 | ei uo kultoaa kotonui |
| ei uo miestä millaistakui |
| jäin miun puolen vuuvettaini | |
| puolet peää-alaisiiaini | |
| kirppuin on kisottavaksi | |
| 10 | kärppäsiin on käytäväksi |
| ketäs kynnyll mie kykitöö | |
| ajan atran sarvikkooni | |
| ajan aamulla varraini | |
| ei uo miestä milloistaakuu | |
| 15 | jäävät miu polosen piiuu |
| jäävät kynnyt kyntämättöö | |
| ja pellot perustamattuu | |
| ei uo kyllin kyntäjäistä | |
| ei viljoin vakkoojaistuu |
| 20 | pojastaase miu isooni |
| pojastaase miestä toivoo | |
| mutt en tiie mie polonii | |
| en tiie polonen piikui | |
| tullookos polon pojastu | |
| 25 | laiha linnu lapsoisestu |
| emolle elattäjäini | |
| maamon maahan saattajani |
| mie en tiie itsekkääne | |
| mitä tulloo tehhystääni | |
| 30 | kasvaa kannettuisestaini |
| jos tulloo suru su’ulle | |
| helle heimolle hyvälle | |
| su’un surja heimon herja | |
| vanhemmalle vatsan hauve | |
| 35 | pään polku hyvän issoosii |
| mie en tiie itsekkääne | |
| mikä kasvaa kannetustu | |
| mikä tehhystä tulloopi |
| soisin suomain mie hyväks | |
| 40 | kantamain on kauneheksi |
| jott ei puuttuis ne puhheeti | |
| jott ei turhii vaa tulisi | |
| jottei sais sannoi paljuu | |
| valeheei ei laukiais | |
| 45 | pääll ei kauno kannetuini |
| valkeaisen vaalittuini | |
| soreaisen souvetuini | |
| sois eukko oman pojjaise | |
| paremmaksi itsiääse |
| 50 | emo on näht suuren vaivuu |
| näht on vaivan varrain on noustu | |
| näht on vaivan vaaliess | |
| monet yöt unetta jäänty | |
| monet illat iltasettu |
| 55 | mie en tiie itsekkääne |
| kuka kurjan syöttänäänee | |
| vaivasen elättänääne | |
| mikä tie miu perriipi | |
| kuka kolkka kollohtaapi |
| 60 | tänä päin on tässä laulan |
| mutt en tiie mie polone | |
| kuss mie huomena kujerrui | |
| mie en tiie itsekkääne | |
| mihis jouvu joukkuneeni | |
| 65 | laiha lintu lapsineeni |
| mie polonen poikineeni | |
| olenkos omilla mailluu | |
| vain mie vieren vierahiini | |
| sitä soisin mie polonen | |
| 70 | ku oisin omilla mailla |
| näill on kunnun kukkuloilla | |
| näill on kelpo kennähillui |
| [s]ian tiesin kuss on synnyin | |
| aian kaik on kussa kasvoin | |
| 75 | tiie ei toaan takanenkkaa |
| takasenkaa ei takani | |
| kuhus kuoleman pitteääpi | |
| kuhus henki heitetäänii | |
| kuolenk korpeen vai kottiihi | |
| 80 | vain mie koaaun kankahalli |
| vain koaaun katoksen alli | |
| sitä soisin mie polonen | |
| jos mie kuolisin kottiihiee | |
| koaatusin katoksen allii | |
| 85 | lauvoilleen on lankiaisin |
| [suris] ei hyvä sukkuini | |
| eikä heimot hellehtiisi | |
| jos mi kuolen korven päähyyn | |
| kankaan nennään on koaatun | |
| 90 | kuolen korven laitasiini |
| siit suroot hyvä sukkuini | |
| siit ne heimot hellehtiiti | |
| Jumalainen varjelkooni | |
| hyvä Jesus estäkääne | |
| 95 | korven päähän kuolemastui |
| kankahall on kaatumastui | |
| jos mie kuolen korven päähyyn | |
| kaaun kankaan mie nennääni | |
| suvet suojaan vettääti | |
| 100 | karhut kuopan kaivelooti |
| harakka lukkoo hauvui | |
| mustat linnut muistelootuu | |
| korpit luilla luikkuvaatii | |
| ja varikset varrellani | |
| 105 | mustat linnut muuollaini |
kukas koikkuu on kottiine (rivi 3): Kuka odottaa minua kotiin; koikkua ’kaihota, kaivata’ (Timonen 2004, 293; 1980, 146).
jäin miun puolen vuuvettaini (rivi 7): Ts. puolet vuoteesta on jäänyt tyhjäksi (Timonen 2004, 293).
ketäs kynnyll mie kykitöö (rivi 11): Kykittää ’houkutella’ (Timonen 1980, 146).
ajan atran sarvikkooni (rivi 12): Atran sarvikko ’auran kädensija’ (mts. 146).
pojastaase miu isooni (rivi 20): Isällä tarkoitetaan tässä Parasken miestä (mts. 169).
helle (rivi 32): ’Huolen aiheuttaja’ (mts. 146).
surja (rivi 33): ’Surun aiheuttaja’ (mts. 146).
vatsan hauve (rivi 34): ’Sydänsuru’ (mts. 146).
monet illat iltasettu (rivi 54): Iltanen ’ilta-ateria’ (mts. 147).
kollohtaapi (rivi 59): Kollohtaa ’kokoaa’ (mts. 147).
[s]ian (rivi 73): Korjattu muiden versioiden perusteella.
takasenkaa ei takani (rivi 76): Ei takaisenkaan takainen eli ei edes esi-isän esi-isä. Myös edellisen rivin toaan on ehkä sanan taka muoto (Timonen 2004, 295).
[suris] ei hyvä sukkuini (rivi 86): Täydennetty muiden versioiden perusteella.
hellehtiisi (rivi 87): Hellehtiä ’surra, sääliä’ (Timonen 1980, 148).
hauvui (rivi 101): Haudan (muiden versioiden perusteella).
luikkuvaatii (rivi 103): ’Puhaltavat (kuin) paimentorveen’ (mts. 148).
Larin Paraske esitti tämän runon Adolf Neoviukselle Sakkolan pappilassa kesäkuun ensimmäisenä päivänä 1888, kolme viikkoa miehensä kuoleman jälkeen. Se on julkaistu Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa (V3/518) sekä myöhemmin ainakin kokoelmassa Näin lauloi Larin Paraske (Timonen 1980) otsikolla ”Kun mie kuolisin kottii”. Tämän sivun teksti on otettu Senni Timosen (2004, 288–297) analyysistä, johon perustuu myös runon jakaminen kolmeen osaan ja kymmeneen jaksoon. Teksti perustuu enimmäkseen Neoviuksen alkuperäiseen muistiinpanoon ja poikkeaa joissain yksityiskohdissa SKVR:ssä julkaistusta versiosta. Neovius kirjasi runon sekä saneltuna että laulettuna, joista tässä on esitetty laulettu muoto.
Runo on rakenteeltaan ”lyyrinen ketju”, joka on luotu yhdistelemällä ja muokkaamalla aineksia, jotka enimmäkseen esiintyvät myös muualla Parasken runoissa. Runon perusaiheet noudattavat inkeriläisen leskenlaulun mallia (mts. 296, 434–435 (viite 164)).
Runon sanellussa muodossa suuri osa säkeistä on pituudeltaan alle kahdeksan tavua, mutta laulettuina säkeet yleensä pitenevät kahdeksantavuisiksi (Parasken runojen mitasta tarkemmin Lauerma 2001). Esimerkiksi sanellusta säkeestä kukas koikkuu kottii tulee laulettuna kukas koikkuu on kottiine. Säkeen pidentyminen tapahtuu täytesanojen (kuten on) lisäksi myös viimeisen sanan loppuun tulevilla pidennyksillä.
Paraskella näissä lopputavuissa eli sakaremuodoissa esiintyi vaihtelua sen mukaan, olivatko ne esilaulajan laulamassa säkeessä vai kertaajan laulamassa toistossa. (Kertaajana toimi kuoro, kahden laulettaessa toinen laulaja ja yksin laulettaessa laulaja itse (Timonen 2004, 252).) Myös sillä oli Parasken mukaan merkitystä, millä nuotilla runo laulettiin (mts. 270). Neoviuksen koostamien taulukoiden mukaan esimerkiksi saneltu pannoot laulettaisiin ensimmäisellä kerralla panevui ja kerrattaessa paneevat (mts. 260). Tämän runon kohdalla Neovius on nähtävästi kirjannut ensimmäisellä kerralla lauletut muodot, joissa i on e:tä tavallisempi ja u:n kaltaiset pyöreät vokaalit ovat yleisiä (mts. 261, 292).
Lauerma, Petri. Larin Parasken epiikan metriikasta. Virittäjä 1/2001, s. 44–58. (Viitattu verkkoversioon (PDF).)
Timonen, Senni (toim.). Näin lauloi Larin Paraske. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1980. ISBN 951-717-237-0.
Timonen, Senni. Minä, tila, tunne. Näkökulmia kalevalamittaiseen kansanlyriikkaan. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-571-8.