J. R. R. Tolkien kehitti jo varhain kaksi kuvitteellista, toisilleen sukua olevaa haltiakieltä. Hän ei kuitenkaan lopettanut tähän, vaan muokkasi kielistään yhä uusia versioita samojen perusteemojen pohjalta. 50-luvulla tämä yksityinen harrastus sai julkisuutta, kun romaanin Taru Sormusten Herrasta myötä julkaistiin huomattavia näytteitä silloisista haltiakielistä. Lukijoiden kiinnostuksesta huolimatta Tolkien ei koskaan julkaissut kielistään kattavaa selvitystä, joka olisi lyönyt lukkoon niiden lopullisen muodon. Kielten työstämistä hän jatkoi silti viimeisiin vuosiinsa saakka. Luomisprosessin vaiheet ja kielten yksityiskohdat ovat selvinneet vähitellen kirjailijan kuoleman jälkeen, erityisesti hänen poikansa Christopher Tolkienin toimitustyön ja asianharrastajien perusteellisten analyysien tuloksena. Tolkienin kirjoituksia haltiakielistä julkaistaan yhä, eikä viimeisiä sanoja aineiston tulkinnasta ole sanottu.
Alusta pitäen Tolkienilla näyttää olleen ajatus kahdesta erilaisesta haltiakielestä. Toinen olisi arkaainen kieli, jolla olisi merkitystä erityisesti kirjoitettuna kielenä, toinen taas äänneasultaan kuluneempi, puhuttu kieli. Kahden pääkielen rinnalla esiintyi aina muita kieliä, joita Tolkien ei kehittänyt yhtä pitkälle. Kielten kehitys voidaan jakaa karkeasti kolmeen vaiheeseen sen mukaan, miten pääkielten nimet ja asema kuvitteellisessa historiassa muuttuivat. [1]
Ensimmäisessä vaiheessa muinaiskieli oli nimeltään Qenya ja modernimpi kieli Gnomish eli Goldogrin. Nimet eivät esiinny suomennetuissa teoksissa, mutta nimen Qenya myöhempi muoto Quenya on käännöksissä yksinkertaisesti "quenya". Jatkossa noudatan yksiselitteistä mutta kömpelöä käytäntöä ja käytän käännöstä vailla olevista kielistä niiden alkuperäisiä nimiä, kuitenkin (ensimmäisen maininnan jälkeen) pienellä alkukirjaimella kirjoitettuna. Tästä seuraa joitain epäjohdonmukaisuuksia: esimerkiksi Sindarin on käännösten mukaisesti "sindar", mutta suomentamattomasta nimestä Noldorin tulee "noldorin". Kääntämisen ongelmia käsitellään tarkemmin KontuWikin artikkelissa Haltiakielten nimien suomennokset.
Varhaisimmissa tunnetuissa näytteissä qenya ja goldogrin ovat jo varsin pitkälle kehitettyjä kieliä. Lisäksi ne näyttävät olevan jo osa Tolkienin parhaillaan muotoutuvaa mytologiaa [2]. Tältä ajalta on olemassa Qenya Lexiconiksi nimetty yli 3 000 sanaa sisältävä sanasto sekä kielen fonologian kuvaus, joista Tolkien käytti yhdessä nimeä Qenyaqetsa (Parma Eldalamberon 12). Lexicon tai koko Qenyaqetsa on ilmeisesti kirjoitettu vuonna 1915 [3]. Vastaava Gnomish Lexicon on kirjoitettu vuonna 1917 ja sisältää noin 3 000 sanaa; samalta ajalta on olemassa myös osittainen kielioppi (Parma Eldalamberon 11). Goldogrinin sanoja esiintyy myös Qenya Lexiconissa, jossa mainitaan lisäksi Ilkorin, Teleatka/Teleakta ja Solosimpe (ei suomennoksia) [4].
Seuraavassa vaiheessa keskeisten haltiakielten nimet olivat qenya ja noldorin (ei suom.). Tämän ja edellisen vaiheen tarkka raja ei ole minulle selvä, mutta esim. Parma Eldalamberon 13:n perusteella siirtymä näyttäisi osuvan suunnilleen 20-luvun alkuun. Julkaisun toimittajat käyttävät nimitystä "Gnomish" kielestä, joka esiintyy aikaisintaan vuonna 1918 kirjoitetuissa papereissa [5], mutta nimeä "Noldorin" kielestä, joka esiintyy Tolkienin Leedsin ajoilta (1920 - 1925) peräisin olevissa papereissa [6]. Jälkimmäisille papereille myös Tolkien itse antoi jälkikäteen otsikon "Early Noldorin Fragments". Samoissa 20-luvulta peräisin olevissa teksteissä esiintyvät lisäksi haltiakielten tai murteiden nimet Telerin (myöhemmin suom. "teleri"), ilkorin, Doriathrin ja Old Noldorin (ei suom.) [7]. 20-luvulta on peräisin myös qenyan kielioppi (Parma Eldalamberon 14).
Kenties merkittävin tämän kauden dokumentti on kuitenkin peräisin sen loppupuolelta. Kyseessä on 30-luvun lopulla kirjoitettu sanasto Etymologies [8], joka sisältää noin 4 000 sanaa, nimeä tai muuta muotoa eri haltiakielillä (mukaan lukien kielten esihistorialliset, rekonstruoidut vaiheet) [9]. Etymologies ilmeisesti saavutti lähes lopullisen muotonsa vuoden 1937 lopun ja vuoden 1938 alun tienoilla, suunnilleen samaan aikaan, jolloin teoksen The Lord of the Rings (Taru Sormusten Herrasta) kirjoittaminen alkoi [10]. Christopher Tolkienin arvion mukaan hänen isänsä teki dokumenttiin vielä useamman vuoden ajan pieniä lisäyksiä, kunnes hylkäsi sen lopulta kokonaan. Etymologiesissa esiintyvät historialliset haltiakielet ja murteet ovat qenya, noldorin, old noldorin, telerin, ilkorin, doriathrin ja Danian (ei suom.). Lisäksi seuraavat nimet esiintyvät vain muutamien sanojen yhteydessä: Falathrin, Ossiriandeb/Ossiriandic ja Lindarin (ei suom.) [11].
Tässä vaiheessa haltiakielet olivat vielä pitkälti tuntemattomia muille kuin keksijälleen. Joitakin haltiakieliin perustuvia nimiä julkaistiin Tolkienin lastenkirjassa The Hobbit (Hobitti) vuonna 1937. Tolkien oli myös pitänyt kielten keksimisestä esitelmän tuntemattomaksi jääneessä tilaisuudessa 1931 [12]. Sittemmin nimellä A Secret Vice julkaistu esitelmä sisälsi useita runonäytteitä qenyaksi ja yhden noldoriniksi.
50-luvun alussa, kun Tarun Sormusten Herrasta varsinainen teksti oli valmis, ja Tolkien oli ryhtynyt kirjoittamaan romaanin liitteitä, hän päätyi muuttamaan kielten historiaa [13]. Noldorinista, joka oli aiemmin kuulunut lännestä saapuneille noldor-haltioille, tuli Beleriandin alkuperäinen kieli, ja se sai uuden nimen Sindarin (suom. "sindar"). Keski-Maan noldor-haltiat puhuivat tätä kieltä myös uudessa versiossa, mutta nyt syynä oli se, että he omaksuivat Beleriandin haltioiden kielen omansa tilalle. Tämä historian versio julkaistiin Tarun Sormusten Herrasta myötä, ja se jäi lopulliseksi. Samalla oikeinkirjoituksen uudistus muutti qenyan nimen romaanissa julkaistuun muotoon quenya. Muutoksista alkaneen myöhäiskauden historiallisia haltiakieliä ovat quenya, sindar, teleri ja Nandorin (suom. "nandor"). Silvan Elvish (suom. "salohaltiakieli") on lähteestä riippuen joko tarkemmin määrittelemätöntä "ei-eldarilaista" alkuperää tai tarkoittaa samaa kuin nandor [14]. Avarin kielistä on eräässä lähteessä lyhyt maininta [15]. Lisäksi sindarin ja quenyan osalta on olemassa myös kuvausta murrevaihtelusta. Tältä kaudelta ei ole julkaistu kovin kattavia kieliopin tai sanaston kuvauksia, eikä Tolkien ainakaan sanaston osalta sellaisia tiettävästi kirjoittanutkaan [16].
Tarun Sormusten Herrasta ilmestyttyä lukijat alkoivat kysellä Tolkienilta lisätietoja lukuisista keksityn maailman yksityiskohdista, myös quenyasta ja sindarista. Vuonna 1967 ilmestyi kirja The Road Goes Ever On (ei suom.), johon sisältyi kirjailijan selityksiä kahdesta haltiakielisestä runosta, jotka esiintyvät Tarussa Sormusten Herrasta. Tolkien myös kuvaili kirjeissään useita haltiakielten yksityiskohtia. Merkittävin esimerkki lienee Dick Plotzille lähetetty selvitys quenyan substantiivien taivutuksesta [17]. Kaikkiaan haltiakielistä oli kuitenkin julkaistu suhteellisen vähän tietoa, kun Tolkien kuoli vuonna 1973. Vaikka kielioppeja tai sanakirjoja ei ollutkaan saatavilla, quenyan ja sindarin rakenteesta oli toisaalta mahdollista tehdä monia päätelmiä julkaistun nimistön ja tekstikatkelmien perusteella.
Patrick Wynnen [18] mukaan Tolkienin kielten tutkimisen aloittivat Jim Allan, Paula Marmor, Christopher Gilson ja Bill Welden, jotka ryhtyivät 70-luvulla analysoimaan niitä historiallisen kielitieteen menetelmin. Heidän aloittamastaan työstä on käytetty nimitystä "Tolkien-kielitiede" (Tolkienian linguistics). Varsinaista Tolkien-kielitiedettä on kielten analysointi kielitieteen näkökulmasta, mutta ilmaisua käytetään myös Tolkienin kielten harrastamisesta yleensä. Tämän merkityksen tunnistavat nekin, jotka mieluiten rajaisivat merkityksen tieteellisin periaattein tapahtuvaan selvitystyöhön [19]. Tyypillinen tavoite kielten tarkastelussa on selvittää, millaiseksi Tolkien kuvitteli niiden sellaiset osa-alueet, joita hän ei suoraan kuvaile (toistaiseksi) julkaistuissa kirjoituksissaan. Tämän motivaation esittävät työlleen esimerkiksi Helge Fauskanger sindarin verbiopin rekonstruktiossaan ja Bertrand Bellet analyysissään sindarin ja noldorinin vokaalinmuutoksista (s. 2).
Merkittävin 70-luvun työn tuloksena syntynyt julkaisu oli 1978 ilmestynyt kirja An Introduction to Elvish [20] (ei suom.). Se sisälsi neljän edellä mainitun kirjoittajan sekä eräiden muiden artikkeleita haltiakielistä, muista Keski-Maan kielistä ja niihin liittyvistä aiheista. Muita keskeisiä 70-luvun julkaisuja olivat Carl Hostetterin [21] mukaan kausijulkaisu Parma Eldalamberon [22] ja Robert Fosterin kirja Guide to Middle-earth [23]. Parma Eldalamberonin (toim. Christopher Gilson), jota julkaisee Elvish Linguistic Fellowship, ensimmäinen numero ilmestyi jo 1971 [24].
Varhaisten kirjoittajien valitsema historiallis-vertaileva näkökulma Tolkienin kieliin on mielenkiintoinen, sillä An Introduction to Elvishin kirjoittamisen aikaan (kirja on kirjoitettu ennen Silmarillionin [ks. alempana] ilmestymistä, vaikkakin julkaistu vasta sen jälkeen) quenyan ja sindarin suhteesta ei ollut saatavilla juuri muuta tietoa kuin se, että ne polveutuvat yhteisestä kantakielestä. Kirjan artikkeleissa pyrittiin rekonstruoimaan tätä kantakieltä ns. vertailevan menetelmän avulla. Vasta myöhemmin varmistui, että Tolkien oli itse hahmotellut kielten varhaisvaiheet melko yksityiskohtaisesti. Erään kirjassa esitetyn rekonstruoidun muodon sanotaan olleen *galdas [25], johon quenyan ja sindarin 'puuta' tarkoitavat sanat alda ja galadh olisivat palautuneet. Tolkienin oma muinaismuoto oli tässä tapauksessa *galadā [26].
Saatavilla oleva aineisto moninkertaistui vuosina 1977 - 1996, kun kirjailijan poika Christopher Tolkien toimitti ja julkaisi lukuisia niteitä isänsä jättämistä papereista. The Silmarillion (Silmarillion) vuonna 1977 sisälsi liitteenä Tolkienin omista kirjoituksista suodatettua tietoa haltiakielten etymologiasta. Unfinished Tales of Númenor and Middle-earth (Keskeneräisten tarujen kirja) vuonna 1980 sisälsi joitakin kieliin liittyviä huomautuksia kertovan aineksen seassa. 12-osainen, vuosina 1983 - 1996 julkaistu The History of Middle-earth -sarja (ei suom.) sisälsi ensimmäistä kertaa myös huomattavia kielistä kertovia tekstejä. Näiden tarkoitus oli havainnollistaa kielellisen elementin läsnäoloa tarinoiden taustalla [27]. Christopher Tolkien ei pyrkinyt selostamaan kielten kehitystä samalla tavoin kuin kertovien tekstien historiaa, eikä se olisi hänen arvionsa mukaan mahdollistakaan aineiston vaikeuden vuoksi. Osaa hänen isänsä kielitieteellisistä papereista hän arvioi suorastaan "käyttökelvottomiksi". [28]
Carl Hostetterin [21] mukaan voidaan puhua ainakin kolmesta Tolkien-kielitieteen sukupolvesta, joista ensimmäisen muodosti edellä kuvattu 70-luvun toiminta. Toisessa sukupolvessa 80- ja 90-luvuilla mukaan tuli sellaisia harrastajia kuin Arden Smith, Patrick Wynne ja Hostetter itse. Uusia kausijulkaisuja olivat Quettar [29] (toim. Julian Bradfield, ensimmäinen numero 1980 [30]) ja Vinyar Tengwar (toim. nykyään Carl Hostetter, alussa Jorge Quiñonez; ensimmäinen numero vuonna 1988).
Hostetterin jaottelussa kolmannen sukupolven muodostavat Internetin yleistymisen myötä mukaan tulleet harrastajat. Verkkokeskustelujen uranuurtaja on sähköpostilista Tolkien Language List eli TolkLang (moderoija Julian Bradfield), joka aloitti toimintansa 1990. Lista on edelleen toiminnassa, joskin viestimäärät ovat huvenneet.
90-luvun lopulla keskustelu siirtyi käytännössä kokonaan vuonna 1998 aloittaneelle Elfling-listalle (nykyinen päämoderoija David Salo, alussa Dorothea Salo). Ilmeisesti TolkLangin toistuvat, henkilökohtaisiksikin kärjistyneet väittelyt tekijänoikeuskysymyksistä ja Tolkienin julkaisemattomien paperien toimitustyöstä olivat keskeinen syy Elflingin perustamiselle [31].
Vuonna 2002 Elflingistä lohkesi useampikin uusi keskusteluryhmä. Oman mielikuvani mukaan kyse oli hieman viivästyneestä reaktiosta Peter Jacksonin elokuvatrilogian ensimmäisen osan ilmestymiseen, joka aiheutti uusien keskustelijoiden vyöryn muun muassa Elflingiin vuodenvaihteessa 2001 - 2002. Tutkimuksen kannalta merkittävin TolkLangin ja Elflingin tradition jatkaja on tiukkaan moderointilinjaan perustuva Lambengolmor (moderoijat Carl Hostetter ja Patrick Wynne). Pääasiassa 2000-lukulainen ilmiö lienee myös se, että yleisten Tolkien-fanisivustojen keskustelualueille on syntynyt pelkästään keksityille kielille omistettuja osioita.
WWW:ssä ensimmäinen laaja kokonaisesitys Tolkienin kielistä oli Helge Fauskangerin Ardalambion, joka julkaistiin 1997 [32]. Sivusto lienee edelleen laajin yksittäinen tietolähde verkossa. Verkossa on julkaistu myös Didier Willisin koostama sanakirja Hiswelókë's Sindarin dictionary (muita tekijöitä mm. etymologiset selitykset laatinut David Salo).
Painetuille lehdille verkkojulkaiseminen on merkinnyt vähintäänkin taantumaa. Quettar ja 90-luvulla aloittanut Tyalie Tyelellieva (toim. Lisa Star) eivät ole vuosiin julkaisseet uusia numeroita. Myös Elvish Linguistic Fellowship, jonka painetut julkaisut ovat nykyään muussa käytössä (ks. seuraava osio), julkaisee nykyään uusia artikkeleita verkkolehti Tengwestiëssä (toim. Carl Hostetter ja Patrick Wynne).
90-luvun puolivälistä [33] lähtien Tolkienin keksittyjä kieliä käsitteleviä papereita on julkaistu Christopher Tolkienin suostumuksella Parma Eldalamberonissa ja Vinyar Tengwarissa. Toimitustyötä tekevät Christopher Gilson, Carl Hostetter, Arden Smith ja Patrick Wynne [34] sekä nykyään myös Bill Welden [35]. Parma Eldalamberon julkaisee Tolkienin kirjoituksia aikajärjestyksessä vanhimmista papereista lähtien, kun taas Vinyar Tengwariin poimitaan yksittäisiä, suhteellisen viimeisteltyjä esseitä [36]. Tarkkoja tietoja vielä julkaisemattoman aineiston sisällöstä tai laajuudesta ei ole julkistettu. Ilmeisesti Parma Eldalamberon 12:ssa on esitetty arvio "tuhansia sivuja" [37].
Haltiakieliä käsittelevät englanninkieliset kirjat ovat olleet harvinaisia (muilla kielillä on julkaistu jokunen), mutta vuonna 2004 ilmestyi David Salon Gateway to Sindarin : A Grammar of an Elvish Language from J. R. R. Tolkien's Lord of the Rings.
Elokuussa 2005 pidetyn Omentielva Minya -tapaamisen on tarkoitus aloittaa uusi kansainvälisten konferenssien perinne. Muun muassa Omentielva Minyan yhteydessä on jälleen väläytetty ajatusta Tolkien-kielitieteen akateemisen arvostuksen lisäämisestä [38]. Tolkienin kieliä on toistaiseksi analysoitu harrastuspohjalta, sillä yliopistot ovat harvoin kelpuuttaneet keksittyjä kieliä tutkimuksen kohteiksi [39]. Tilanteen mahdollista muuttumista on ennusteltu ainakin TolkLangin alkuvuosista lähtien [40].
Toistaiseksi julkaistua haltiakieliä koskevaa aineistoa voidaan ryhmitellä esimerkiksi tekstityypin mukaan. Tavanomaisia kielioppeja ja sanastoja muistuttavat tekstit näyttävät sijoittuvan aikaan ennen Tarua Sormusten Herrasta. Tämä kuva saattaa tosin muuttua vielä paljonkin, kun Parma Eldalamberon etenee käsittelemään myöhäisempiä tekstejä. "Myöhäiskaudelle" taas olivat tyypillisiä esseet, joissa käsitellään sanojen ja nimien etymologiaa yhdessä kuvitteellisen maailman historian kanssa. Christopher Tolkien luonnehtii mm. esseitä Of Dwarves and Men, The Shibboleth of Fëanor ja The Problem of Ros (kirjoitettu aikaisintaan 1968) "historiallis-filologisiksi" [41]. Haltiakielillä itsellään kirjoitetut tekstit eivät juuri vaihdelleet tyyliltään vuosien mittaan, vaan ne olivat kaikissa vaiheissa tyypillisesti lyhyitä runoja tai yksittäisiä lauseita. Elleivät kaikkein uusimmat julkaisut ole muuttaneet tilannetta, pisimmät julkaistut tekstit lienevät The Last Ark -runon qenyan- ja quenyankieliset versiot, joilla on mittaa hieman alle sata sanaa [44].
Haltiakieltensä kuvauksissa Tolkien keskittyi melko paljon äännehistoriaan, mutta jätti muun muassa syntaksin vähälle huomiolle. Tämän on sanottu heijastavan hänen perinteistä filologin koulutustaan. [42] Oma vaikutuksensa oli varmasti myös sillä, että kielten keksimisellä Tolkien tavoitteli ilmaisua esteettisille mieltymyksilleen, eikä tarkoittanut kieliään puhuttaviksi [43].
Kuten edellä on käynyt ilmi, haltiakieliä koskevia kirjoituksia on julkaistu huomattavia määriä. Tolkienin jatkuvista muutoksista johtuen mistään kielten vaiheesta ei ilmeisesti kuitenkaan piirry kovin täydellistä kuvaa. Sen lisäksi, että hänen ajatuksensa muuttuivat pitkällä aikavälillä (esimerkiksi goldogrinin vaihtuminen myöhäiseksi noldoriniksi), vaihtelua tapahtui yksittäisestä tekstistä toiseen ja jopa saman tekstin kirjoittamisen aikana. Tästä syystä käsitys esimerkiksi quenyasta saattaa uusien julkaisujen myötä pikemminkin pirstoutua kuin kirkastua, kuten Bill Welden on esittänyt [45].
Huom: TolkLang-listan arkistot ovat salasanan takana
sähköpostiosoitteiden suojaamiseksi. Tunnus on tolk ja
salasana lang, kuten myös selaimen antamasta kehotteessa
kerrotaan.
Viitteissä mainituille englanninkielisille teoksille voi etsiä tarkempia bibliografisia tietoja esim. Åke Bertenstamin koostamasta bibliografiasta.
Kuten viitteistä käy ilmi, olen koonnut suurimman osan tiedoista verkosta näkemättä alkuperäisiä lähteitä. Varsinkin kielten varhaisten muotojen osalta tietoni ovat hyvin puutteelliset, mikä lukijan on syytä pitää mielessä.
| 1 | Elfling 1639 (David Salo 1999) |
| 2 | Qenyan osalta ks. esimerkkejä sivulla The Qenya Lexicon Reviewed (Helge Fauskanger) |
| 3 | The Qenya Lexicon Reviewed (Helge Fauskanger) |
| 4 | Index to the Qenya Lexicon (Helge Fauskanger), kohta Other languages |
| 5 | Otsikolla "The Gnomish Lexicon Slips" julkaistut paperit, ks. sivua 106. |
| 6 | Esim. s. 119. |
| 7 | Parma Eldalamberon 13, s. 134 - 135. Tässä vaiheessa old noldorin tarkoitti noldorinin hieman arkaaisempaa muotoa. Myöhemmin Etymologiesissa nimi tarkoitti kielen huomattavasti varhaisempaa edeltäjää, jota puhuttiin Valinorissa. |
| 8 | The Lost Road and Other Writings, s. 339 - 400. |
| 9 | Arvio perustuu siihen, että Helge Fauskangerin koostamassa hakemistossa (Index by Elvish Words, RTF-muotoinen versio, kaikki kielet yhdessä) on hieman yli 4000 riviä. Luku ei liene vertailukelpoinen varhaisten Lexiconien edellä ilmoitettujen laajuuksien kanssa. |
| 10 | The Lost Road and Other Writings, s. 345. |
| 11 | Pikkukielten lista on poimittu Helge Fauskangerin hakemiston sivulta Miscellaneous. |
| 12 | The Monsters and the Critics and Other Essays, s. 3 |
| 13 | The War of the Jewels, s. 20 - 21, The Peoples of Middle-earth, s. 78. |
| 14 | Salohaltiakieli tai -kielet luokitellaan ei-eldarilaiseksi Tarussa Sormusten Herrasta: "The Elves far back in the Elder Days became divided into two main branches: the West-elves (the Eldar) and the East-elves. Of the latter kind were most of the elven-folk of Mirkwood and Lórien; but their languages do not appear in this history, in which all the Elvish names and words are of Eldarin form." (The Lord of the Rings, Appendix F, I, Of the Elves) Määrittely salohaltiakieli = nandor esiintyy Keskeneräisten tarujen kirjassa siteeratuissa teksteissä (ks. suomennoksen sivuja 323 ja 346 - 347). Eri haltiakansojen ja -ryhmien määritelmät eri kirjoituksissa ovat monimutkainen aihe, johon en yritä tässä puuttua tarkemmin. |
| 15 | The War of the Jewels, s. 410. |
| 16 | Christopher Tolkienin mukaan Etymologies jäi perusteellisimmaksi haltiakielten sanaston kuvaukseksi alkuperäisten Lexiconien jälkeiseltä ajalta (The Lost Road and Other Writings, s. 342). |
| 17 | Kirjeen sisältö on julkaistu mm. Vinyar Tengwarin numerossa 6. Ks. koottua sisällysluetteloa sivulla Vinyar Tengwar Web Shop, josta tosin ei selvästi ilmene, että itse taivutusmallit sisältyvät kyseiseen numeroon. Tämä on kuitenkin vahvistettu useissa muissa lähteissä. |
| 18 | Elfling 27296 (Patrick Wynne 2003) |
| 19 | Ks. esim. ilmaisun "Tolkienian linguistics" käyttöä Tengwestiën pääkirjoituksen Are Goldogrin and Qenya "primitive"? (Patrick Wynne 2004) viimeisessä kappaleessa. |
| 20 | Yleiset tiedot kirjasta (mm. maininta siitä, että teksti on kirjoitettu ennen Silmarillionia) sivulla Resources for Tolkienian Linguistics - An Annotated Guide (Carl Hostetter), sisällysluettelo viestissä TolkLang 1.38 (Tom Emerson 1990). |
| 21 | Lambengolmor 536 (Andreas Johansson 2003, toim. Carl Hostetter) |
| 22 | Ks. Eldalamberon-sivustoa, jonka pääsivulta on linkki viimeksi ilmestyneen numeron kuvaukseen. Varsinaista Parma Eldalamberonin kotisivua ei ole olemassa. |
| 23 | En tiedä, tarkoittaako kirjoittaja alkuperäistä A Guide to Middle-earthia, myöhempää The Complete Guidea vai molempia. Kirjoja ei tietääkseni ole suomennettu. |
| 24 | TolkLang 46.65 (Carl Hostetter 2006) |
| 25 | Elfling 7131 (Helge Fauskanger 2001), Elfling 9457 (Bill Welden 2002). Ensimmäisessä viestissä muodon sanotaan itse asiassa olleen *galdar, ei *galdas. En ole nähnyt alkuperäistä lähdettä. |
| 26 | Primitive Elvish - where it all began (Helge Fauskanger), sanasto, hakusana galadâ. |
| 27 | The War of the Jewels, s. xii. |
| 28 | The Lost Road and Other Writings, s. 342. Christopher Tolkien mm. kirjoittaa: "a great deal of my father's late philological writing is, I think, strictly unusable". |
| 29 | Quettarin esittely. Varsinaista kotisivua ei ole olemassa. |
| 30 | TolkLang 46.65 (Carl Hostetter 2006) |
| 31 | TolkLang 36.26 (koosteviesti, kirj. Julian Bradfield, Alberto Monteiro ja Helge Fauskanger, julk. 2000). Tolkien-kielitieteen synkempiä puolia kuvaa nähdäkseni asiallisesti Wikipedia-artikkeli Elfcon (viitattu 2005-07-07 10:39 muutettuun versioon). |
| 32 | Julkistusviesti: TolkLang 24.49 (Helge Fauskanger 1997). |
| 33 | Gnomish Lexicon julkaistiin 1995 (Parma Eldalamberon 11), ks. TolkLang 13.51. |
| 34 | TolkLang 20.94 (Patrick Wynne ym. 1996) |
| 35 | Elfling 5559 (Bill Welden 2001) |
| 36 | Elfling 5571 (Bill Welden 2001) |
| 37 | Viesti 3 (Helge Fauskanger) koosteviestissä TolkLang 34.06 (1998) |
| 38 | Elfling 25278 (Bill Welden 2003) |
| 39 | Elfling 23668 ([Edouard Kloczko] 2003) |
| 40 | TolkLang 4.68 (Eli Bar-Yahalom 1992): "the study of Tolkien's languages (a subject worthy of, and gradually receiving, academic recognition)". |
| 41 | The Peoples of Middle-earth, s. 294. |
| 42 | Bertrand Bellet kirjoittaa viestissä Lambengolmor 780 (2005) sindarin syntaksin analysoimisesta: "the data are not many anyway - Tolkien himself visibly worked much more on morphology and lexicology, following the Neogrammarian trend of his time (though there is an noticeable inclination towards more syntax in later texts, especially Quendi and Eldar)." Aiheesta myös: Elfling 6830 (Lisa Star 2001), news-kirjoitus ryhmässä sci.lang (Tommi Nieminen 2005). |
| 43 | The Tolkienian Linguistics FAQ and Frequently Needed Answers (Carl Hostetter) |
| 44 | The Monsters and the Critics and Other Essays, s. 213 - 214 ja 221 - 222. |
| 45 | Esim. Elfling 14546 (Bill Welden 2002): "Note, however, that we have no answers to publish, only additional clues. And, as we dig deeper into the non-canonical material, only increasingly contradictory clues." (Weldenin kielenkäytössä "kanoninen" tarkoittaa materiaalia, jonka Tolkien tietoisesti päästi käsistään kirjeenvaihdossaan tai hänen elinaikanaan julkaistuissa teoksissa.) |