Suomen kirjoittaminen tengwarilla

Tämä kuvaus on vielä osittain keskeneräinen. Alussa kuvaillaan itse kirjoitustapa, minkä jälkeen pohdiskellaan yleisemmin suomen ja muidenkin kielien kirjoittamista tengwarilla ja esitetään perusteluja tehdyille valinnoille. Esityksen näennäiskielitieteellisyys johtuu siitä, että tämä kuvaus on syntynyt sivutuotteena lueskellessani suomen fonetiikan ja fonologian alkeista. Tieteellistä täsmällisyyttä lienee kuitenkin turha toivoa (tai pelätä).

Sisältö

1. Kirjoitustavan kuvaus
   • Yleistä
   • Valitut merkit
2. Perusteluja
   • Johdanto
   • Konsonantit
   • Vokaalit
3. Luettavaa

Kirjoitustavan kuvaus

Yleistä

Kirjoitustapa on periaatteeltaan foneeminen: jokaista kielen foneemia (ks. selitys) vastaa normaalisti yksi kirjoitusmerkki, jolla ei merkitä mitään muuta foneemia. Tässä tekstissä yksittäiset foneemit ja sanojen foneemisesti kirjoitetut ääntämykset merkitään kauttaviivojen väliin, esim. onpa /ompa/.

Oletukseksi on otettu, että suomen kielessä on 25 foneemia. Vokaaleja merkitään tässä /a e i o u y ä ö/ ja konsonantteja /p t k b d g f s S h v j l r m n N/. Pitkät vokaalit ja konsonantit kirjoitetaan normaalista oikeinkirjoituksesta tuttuun tapaan kahdella kirjaimella: maassa /maassa/. /N/ tarkoittaa äng-äännettä, joka suomessa kirjoitetaan n-kirjaimella sen esiintyessä lyhyenä k:n edellä, esimerkiksi sanassa lanka /laNka/, ja ng:llä sen esiintyessä pitkänä sellaisissa sanoissa kuin kangas /kaNNas/, langan /laNNan/. /S/ tarkoittaa suhu-s:ää, joka kirjoitetaan sh:lla tai :llä.

Valitut merkit

Konsonantit

Käytetyt konsonanttimerkit ja niiden äännearvot

	I sarja	II sarja	III sarja	IV sarja
1. aste	(tinco) /t/	(parma) /p/	(calma) /k/
2. aste	(ando) /d/	(umbar) /b/	(anga) /g/
3. aste	(súle) /S/	(formen) /f/
4. aste
5. aste	(númen) /n/	(malta) /m/	(noldo) /N/
6. aste		(vala) /v/	(anna) /j/
	(rómen) /r/		(lambe) /l/
	(silme) /s/
	(hyarmen) /h/

Kaksinkertainen eli pitkä konsonantti suositellaan merkitsemään kirjoittamalla kyseinen tengwa kahteen kertaan. Konsonantin kahdennusmerkkiä (aaltoviiva tai suora vaakaviiva kirjaimen alla) ei siis tarvita. Vokaalimerkkien kanssa on syytä käyttää <silme>:n käännettyä, alaspäin osoittavaa muotoa (ei merkitty taulukkoon). Lyhennysmerkintöjä, kuten "edeltävä saman sarjan nasaali" tai "seuraava s" ei tässä ehdotuksessa suositella.

Esimerkkejä:

• maassa

Vokaalit

Vokaalimerkit (tehtar) kirjaimen <tinco> päällä esitettyinä:

Vokaalit merkitään edeltävien konsonanttien yläpuolelle. Pitkä vokaali merkitään aina pitkän kantajan päälle, lyhyt tarvittaessa lyhyen kantajan päälle. Diftongeille ei käytetä mitään erikoista merkintää, vaan kumpikin vokaali kirjoitetaan normaalisti.

Esimerkkejä:

• iduilta

Perusteluja

Johdanto

Feanorin tengwarin tunnusomaisin piirre on, että sitä ei alunperin suunniteltu vain tietyn kielen aakkostoksi, vaan pikemminkin kirjainmerkkien järjestelmäksi, josta voidaan luoda sovelluksia yksittäisten kielten kirjoittamiseen. Erään esimerkin suomen kirjoittamisesta tengwarilla voi löytää jo Tarun Sormusten Herrasta alkulehdiltä (ks. kuvaus sivulla TSH:n suomalainen tengwar-teksti). Esimerkki on varsin hyvä, mutta se ei lyhyytensä vuoksi käsittele kaikkia suomen kirjoittamisessa vastaan tulevia kysymyksiä, eikä esim. ä:n merkin valinta ole välttämättä ihanteellinen. Niinpä tässä tekstissä esitellään hieman toisenlainen tapa kirjoittaa suomea tengwarilla.

Helpoin ratkaisu olisi yksinkertaisesti valita kullekin latinalaisen aakkostomme kirjaimelle vastaava feanorilainen merkki ja kirjoittaa sen jälkeen suomen tavallisen oikeinkirjoituksen mukaisesti. Tämän ehdotuksen lähtökohdaksi on kuitenkin otettu suomen äänteet (tai täsmällisemmin foneemit), ja pyritty löytämään sopiva tapa niiden esittämiseen tengwarilla. Ero pelkään kirjainten korvaamiseen perustuvaan ratkaisuun on silti loppujen lopuksi hyvin pieni. Tämä johtuu siitä, että myös suomen normaali kirjoitusjärjestelmä noudattaa melko tarkasti periaatetta, jonka mukaan jokaista foneemia vastaa oma kirjaimensa. Tästä ajatuksesta käytetään nimeä foneemiperiaate Jukka Korpelan tutkielmassa "Onko suomen kirjoitusjärjestelmä ihanteellinen?". Tutkielmassa selitetään mm. foneemin käsitettä, joten lisätietoa kaipaavan lukijan kannattaa tutustua siellä annettuihin määritelmiin.

Foneemiperiaatteen tapainen ajatus oli myös tengwarin pohjana, vaikka Feanorin järjestelmä ei sitä täysin noudatakaan. Eldarin kielitieteilijät näkivät luonnollisen kielen erikoistapauksena merkkijärjestelmästä (tengwesta). Tällaisen järjestelmän perusyksikkö oli tengwe eli "merkki". Puhuttu kieli oli tengwesta, joka rakentui "äänteellisistä merkeistä" (hloníti tengwi); termi lienee melko lähellä meidän foneemin käsitettämme. Luodessaan kirjoitusjärjestelmänsä Feanor antoi tengwen kirjoitetulle vastineelle nimen tengwa. Kutakin kielen tengweä vastasi yleensä oma tengwa, mutta joitain poikkeuksia esiintyi myös feanorilaisen järjestelmän sovelluksissa. Useamman äänteen jonoa saatettiin joskus merkitä yhdellä kirjaimella, kuten tehtiin esimerkiksi quenyan yleisimpiä konsonanttiyhdistelmiä merkittäessä. Useamman kirjaimen jonon käyttäminen yhden äänteen merkitsemiseen oli hyvin harvinaista (toisin kuin latinalaisen aakkoston ja monien nykykielten kohdalla, vrt. sch suhu-s:n merkkinä saksassa), mutta mm. quenyan soinniton l-äänne kirjoitettiin yleensä yhdistelmällä <halla> + <lambe>. Tässä esitelty ehdotus välttää tällaisia merkintöjä, jolloin tuloksena on foneemiperiaatteenkin mukainen yksi yhteen -vastaavuus.

Toinen näennäinen poikkeama yksi äänne, yksi kirjain -periaatteeseen on se, että useissa tengwarin kirjoitustavoissa vokaalit eivät olleet ainakaan esitystavaltaan samanarvoisia konsonanttien kanssa, vaan ne kirjoitettiin varsinaisten kirjainten päälle tai alle asetettavina tarkemerkkeinä. Tällaisesta merkistä käytettiin nimitystä tehta, kun taas sanalla tengwa tarkoitettiin yleensä vain täysikokoista kirjainta. Kyse on kuitenkin lähinnä näennäisestä erosta vokaalien ja konsonanttien välillä.

Konsonantit

(Valitut merkit)

Kaikissa tapauksissa ei ole täysin selvää, onko jokin konsonantti suomen kielen järjestelmässä itsenäinen tengwe, jolle kuuluisi oma kirjaimensa. Oikeinkirjoituksen luomisen kannalta on selkeintä valita mahdollisimman laaja tulkinta, joten ehdotuksessa on hyväksytty kielemme konsonantistoon myös joitain rajatapauksia.

Kahta ensimmäistä sarjaa käytetään säännöksi muodostuneen tavan mukaan suun etuosassa ääntyvien konsonanttien merkitsemiseen, I sarjaa dentaalisille ja II sarjaa labiaalisille äänteille. Loput suomen konsonanteista eivät muodosta useampaa rinnakkaista "sarjaa" samalla tavoin kuin quenyassa tai westronissa, joten taaempana suussa ääntyvät palataalit ja velaarit voidaan tulkita yhdeksi sarjaksi. Niiden merkitsemiseen käytetään taulukon III pystyriviä, jolloin IV pystyrivi jää kokonaan tyhjäksi. Keski-Maan asukkaiden mielestä tämä saisi kenties kielemme näyttämään "eldarilaiselta", olihan esim. <calma> juuri quenyan c:n merkki, kun taas westronissa vastaava äänne kirjoitettiin <quesse>:llä. Ehkä suomen kohdalla viittaus ei ole kuitenkaan aivan sopimaton.

Ensimmäiseen vaakariviin eli asteeseen sijoittuvat supisuomalaiset /t p k/, niinsanotut soinnittomat klusiilit. Toiseen asteeseen tulevat näiden soinnilliset vastineet /d b g/. Näistä /b/ ja /g/, jotka esiintyvät vain lainasanoissa ja äännetään usein kuten /p/ ja /k/, eivät varsinaisesti kuulu kielen järjestelmään, eivätkä siksi aivan välttämättä tarvitsisi omia kirjaimiaankaan. Selvemmin oman tengwansa ansaitsee yleiskieleen kuuluva /d/, tosin senkin esiintymisalue kielessä on jossain määrin rajoittunut.

Rakoäänteitä eli spirantteja, joita on tapana merkitä kolmannen ja neljännen asteen kirjaimilla, on suomessa vähän. Spiranttien lisäksi näihin kirjaimiin saatettiin sijoittaa myös sibilantteihin kuuluvia suhuäänteitä, ja näin on tehty tässäkin ehdotuksessa. Suomen /S/ esiintyy vain joissain lainasanoissa (kuten shakki /Sakki/), ja on helposti korvattavissa s:llä (/sakki/). Vieras konsonantti on myös /f/, joskin se kotiutunut suomeen paremmin kuin /S b g/. Merkin valinta /S/:lle aiheuttaa hieman päänvaivaa: Tolkienin westronille ja englannille kehittämissä sovelluksissa se on sijoitettu osaksi palataalista sarjaa ja merkitty kirjaimella <aha>. Ääntöpaikaltaan se voidaan kuitenkin luokitella alveolaariksi samoin kuin /n/ tai /d/, toisin sanoen kieli on hieman edempänä kuin /j/:tä äännettäessä, joskaan ei aivan etuhampaiden kohdalla kuten /t/:ssä. Näin ollen /S/ sopii paremmin "dentaaliseen" kuin "palatovelaariseen" sarjaamme, eikä tätä sijoitusta estä sekään, että dentaalispirantin paikka olisi jo varattu, kuten englannissa.

Viidenteen asteeseen sijoitetut /n m N/ ovat suomen nasaalit. /n/ ja /m/ ovat ongelmattomia, mutta velaarinasaalin /N/ eli äng-äänteen asema suomessa on tulkinnanvarainen. Sillä on kyllä merkitystä erottava tehtävä esiintyessään pitkänä (sangan /saNNan/ on eri sana kuin sannan /sannan/), mutta silloinkin sitä tavataan yleensä vain tietyistä taivutusmuodoista. Lyhyenä se näyttäisi yleensä olevan vain /n/:n esiintymismuoto /k/:n edellä (/sanka/ vääntyy luonnostaan muotoon /saNka/). Karlssonin (ks. Luettavaa) tulkinnan mukaan /N/:ää on kuitenkin syytä pitää itsenäisenä foneemina, ja niinpä sille kuuluu aiemmin esitettyjen periaatteiden mukaan tässä kirjoitustavassa oma tengwansa.

Kuudennen asteen tavallisin käyttötarkoitus oli kunkin sarjan heikoimman, puolivokaalisen konsonantin merkitseminen. Suomessa tähän sopivat parhaiten puolivokaalit /v j/. Puolivokaalisuus tarkoittaa, että näillä äänteillä on sekä konsonanttien että vokaalien piirteitä. Monessa muussa kielessä /v/ ääntyy voimakkaampana, jolloin merkiksi sopii paremmin neljännen asteen <ampa> kuin <vala>.

Tiettyjä konsonantteja ei perinteisesti yritetty mahduttaa ääntämispaikan ja -tavan mukaan järjestettyyn taulukkoon, vaan niitä merkittiin omilla, enemmän tai vähemmän vakiintuneilla lisäkirjaimillaan. Tässäkin ehdotuksessa /r l s h/ ovat saaneet merkeikseen kirjaimet <rómen>, <lambe>, <silme> ja <hyarmen>. Suomen voimakastäryisen /r/:n kirjaimeksi sopii paremmin <rómen> kuin <óre>, jonka sanotaan olleen täryttömän /r/:n merkki.

Vokaalit

(Valitut merkit)

Suomen vokaaliston tulkinnassa ei ole epäselvyyksiä. Vokaalien /a e i o u/ kohdalla myöskään merkkien valinta ei ole vaikeaa: ehdotus noudattaa tavallisinta käytäntöä, joka sai ilmeisesti alkunsa jo quenyan oikeinkirjoituksesta Amanissa. Jäljelle jääneet /y ä ö/ kirjoitetaan samoilla merkeillä, jotka Måns Björkman on niille valinnut ruotsin kieltä varten kehittämässään kirjoitustavassa. Perusteluja voi lukea hänen Elfscript-listalle 23.3.2000 kirjoittamastaan viestistä.

Luettavaa

Fred Karlsson: Suomen kielen äänne- ja muotorakenne.
Tekstin pohdinnat suomen fonetiikasta ja fonologiasta perustuvat tähän kirjaan, siltä osin kun olen siitä jotain ymmärtänyt.

Liite E kirjassa J. R. R. Tolkien: Taru Sormusten Herrasta.
Tämän kaikki tuntenevat, mutta liitteeseen on pakattu niin paljon asiaa, että joka lukukerralla tuntuu tarttuvan silmään jotain uutta.

"Quendi and Eldar", erityisesti liite D, kirjassa J. R. R. Tolkien: The War of the Jewels (HoMe 11).
Sisältää mm. tietoa eldarin kielitieteilijöiden teorioista, tosin Christopher Tolkien on jättänyt pois teknisemmän kielitieteellisen materiaalin.

"From Quendi and Eldar, Appendix D", Vinyar Tengwar-lehden numerossa #39.
War of the Jewelsistä pois jätetty osa, joka sisältää myös kirjoitusjärjestelmiin liittyvää asiaa. Itse olen lukenut vain WJ:n, joten en voi olla kovin varma johdanto-osan kuvauksen virheettömyydestä.

Måns Björkman: "The Tengwar of Feanor", sivustossa Amanye Tenceli.
Amanye Tenceli pitää sisällään asiantuntevia kuvauksia Amanin kirjoitusjärjestelmistä. Huomioon on otettu myös yllä mainitun kaltaiset harvinaisemmat lähteet.